Tyson

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tyson
Tyson-värii.png Tysoni.jpg
Nimi
Japaniksi タイソン
Ääntäminen taison
Muuta
Kotipaikka Fukushiman prefektuuri
Ulkonäkö
Sukupuoli uros
Turkinväri punaruskea-valkoinen, mustat korvat
Silmät mustat
Tiedot eri osissa
Ginga Densetsu Weed: Orion
Ensiesiintyminen osa 2
Liittouma Vanhin, Heizō, Orion, Ōun soturit
Ginga: The Last Wars
Ensiesiintyminen osa 3
Liittouma Ōun soturit

Tyson on Vanhimman johtaman lauman jäsen ja Heizōn ystävä. Hän on melko arka eikä hän ole vahva taistelija, mutta hän kulkee uskollisesti Orionin mukana.

Ginga Densetsu Weed: Orion

Orion päätyy Fukushimaan, auttaa Vanhimman laumaa ja aikoo sitten lähteä Ōuun etsimään perhettään. Vanhin päättää määrätä muutaman laumalaisen hänen turvakseen, jolloin Heizō tarjoutuu tehtävään, koska Orion oli aiemmin auttanut hänen perhettään. Myös Tyson tulee heidän mukaansa. Matkalla Heizō ja Tyson näkevät Ryōn jengin Orionin kimpussa, mutta Tyson ei uskaltaisi auttaa. Heizō kuitenkin vaarantaa henkensä hyökkäämällä koirien kimppuun, jolloin Tyson alkaa kantaa Orionia turvaan. Kolmikko selviää ja jatkaa matkaa.

Ōussa heille selviää, että Masamune Kurohabaki on ottanut alueen hallintaansa, joten he lähtevät muutaman soturin kanssa etsimään apujoukkoja.

Tysonilla ei ole merkittävää roolia, mutta hän kulkee uskollisesti Orionin mukana.

Ginga: The Last Wars

Tyson on tarinan alussa Mien Akame-vuorella Weedin pentujen, Heizōn ja muutaman muun koiran kanssa.

Myöhemmin, Akame juoksee ilmoittamaan, että Monsoon alaisineen ovat hyökänneet Ōuun. Tyson lähtee heti joukkojen kanssa liikkeelle. He odottavat Kioton vuorilla Yamabiko Kurohabakin joukkoja, mutta kahden päivän kuluttua he päättävät jo lähteä edeltä Ōuun.

Kuvia

Tysonin kuvagalleria