Tähdenlento

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Versio hetkellä 6. toukokuuta 2025 kello 12.04 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ensimmäisen Tähdenlennon kansi.

Tähdenlento on Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n kaksi kertaa vuodessa julkaistava jäsenlehti. Lehti postitetaan jäsenille, ja sitä myydään myös yhdistykseen kuulumattomille tapahtumissa yhdistyspöydällä ja yhdistyksen Hopeapuoti-verkkokaupassa. Gingan lisäksi lehdessä käsitellään myös Yoshihiro Takahashin muuta tuotantoa, sekä muita aiheita, jotka voisivat kiinnostaa kohderyhmää. Sivumäärä vaihtelee välillä 39–52.

Tähdenlennon historia

Ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 2013. Vuosina 2013–2015 ilmestyi vain yksi numero vuodessa. Vuodesta 2016 alkaen lehti on ilmestynyt kahdesti vuodessa.

Ensimmäisen numeron päätoimittajana toimi kaksi henkilöä, ensin Santtoss, joka luovutti pestin Murojakille. Toisesta numerosta alkaen päätoimittajana toimi Spyro. Kuudennesta numerosta alkaen päätoimittajana on ollut Nara, joka jatkaa yhä virassa.

Ensimmäisessä numerossa ei vielä ollut varsinaista teemaa. Toisessa numerossa suunniteltiin olevan teemana ninjakoirat, mutta tämä näkyi vain kannessa ja pääkirjoituksessa. Vaihtuvat teemat ovat alkaneet kunnolla kolmannessa numerossa. Jäsenet saavat joka vuosi äänestää tulevan vuoden lehtien teemat.

Tähdenlennon numerot

Juokseva numero Numero ja vuosi Teema Oheistuote Kannen tekijä(t)
01 1/2013 - - nimim. Santtoss
02 1/2014 ninjakoirat juliste nimim. Spyro
03 1/2015 karhut juliste nimim. Detrah ja Spyro
04 1/2016 Ginga Densetsu Weed juliste Jami Korpelin
05 2/2016 sudet kortti nimim. Raezla ja Shiroiakuma
06 1/2017 rekikoirat - nimim. SHL, Jargonfox ja NightWolf-_-
07 2/2017 taistelukoirat juliste nimim. Nara
08 1/2018 nartut - nimim. Riikin
09 2/2018 saksanpaimenkoirat juliste nimim. SaQe
10 1/2019 fanit ja fandom - nimim. Saiccu, Fjalle, Allu, Riikin, NightWolf-_-, Jargonfox, A.vulgaris, Nara, Suetic ja Kuroki
11 2/2019 rakkaus - nimim. Nemi
12 1/2020 japanilaiset rodut nimim. Raezla ja Hopeakuu
13 2/2020 eläinsuojelu - nimim. Suetic
14 1/2021 anime ja animaatiot - nimim. Juhomoro
15 2/2021 taide ja käsityöt - nimim. Zif
16 1/2022 pelit - nimim. Zerwolf
17 2/2022 Shiroi Senshi Yamato juliste nimim. A.vulgaris
18 1/2023 internet ja sosiaalinen media - nimim. VirvaPP
19 2/2023 Riki - nimim. Supatsup
20 1/2024 kauhu - nimim. KaaoksenKorppi
21 2/2024 keräily - nimim. Narncolie
22 1/2025 Ginin suku juliste nimim. Tessu

Kansikuvia

Tähdenlento-lehtien kannet