Itsemurharyhmät

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kesshitai.png

Itsemurharyhmät (jap. 決死隊, kesshi tai) olivat neljä iskuryhmää, jotka toimivat Suuressa taistelussa karhujen linnakkeisiin hyökänneiden ryhmien etujoukkoina.

Nämä erikoiset iskuryhmät tekivät ensimmäisen ja vaarallisimman pistohyökkäyksen, ennen kuin ryhmän muut kolme koiraosastoa alkoivat hyökätä vuoron perään. Tämä oli osa Rikin laatimaa suunnitelmaa Akakabuton linnoituksen kukistamiseksi.

Gin, Smith ja Akame johtivat ensimmäistä iskuryhmää ja kaatoivat Madaran linnakkeen. Smith kuitenkin haavoittui taistelun aikana, jolloin Hakurō otti hänen paikkansa. Muita iskuryhmiä johtivat Kai-veljekset, Mutsun neljä valtiasta sekä John, Wilson ja Benizakura.

Kun neljä karhujen linnoituksista oli vallattu, Gin kutsui kaikki koolle ja ehdotti ryhmien yhdistymistä. Tällä tavoin Rikin suunnitelmasta poiketen lauma kävi suuremmalla joukolla hyökkäykseen Mosan linnoitukselle.