Gaō

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Versio hetkellä 28. maaliskuuta 2014 kello 14.15 – tehnyt Yukimura (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gaō
Gaou.jpg
Nimi
Japaniksi 牙王
Ääntäminen gaoo
Merkitys kulmahammaskuningas
Muuta
Kotipaikka Hokkaidō (jap. 北海道)
Ulkonäkö
Rotu susi
Sukupuoli uros
Turkinväri harmaa
Silmät mustat
Muut tuntomerkit mustat sirppikuviot silmien alla
Ginga: Nagareboshi Gin
Liittouma oma lauma


Gaō oli noin 300-päisen susilauman johtaja ja Reiman esi-isä.

Hän eli Meiji-kauden Hokkaidōssa, aikana jona ihmiset levittäytyivät susien maille ja surmasivat niitä. Lopulta, Gaō joutui viemään kansansa maanalaiseen luolastoon, turvapaikkaan. Luolassa kuitenkin eli vaarallinen Jaryūki-hirviö, ja Gao menetti yli kaksisataa soturia taistelussa luolan omistuksesta. Pitkän taiston jälkeen, Gaō alaisineen päihittivät hirviön ja Gaō perusti maanalaisen valtakunnan, Alamaailman, ja ryhtyi sen ensimmäiseksi hallitsijaksi. Pian tämän jälkeen, Gaōn vanha vihollinen Black Wolf sukuineen tuli anomaan turvapaikkaa: hekin olivat joutuneet ihmisten kohteiksi. Gaō oli myötätuntoinen ja päästi toisen susisuvun valtakuntaansa, aavistamatta että nämä juonivat vallankaappausta. Vallankaappaus tapahtui kuitenkin vasta sukupolvia myöhemmin ja on epäselvää saiko Gaō koskaan selville Black Wolfin suvun aikeita.

Wiki2.png Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Gingapediaa laajentamalla sitä.