Bull (Lassie)

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Versio hetkellä 12. kesäkuuta 2014 kello 12.01 – tehnyt Ginga-97 (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bull
Bild2488577.jpg
Nimi
Japaniksi ブル
Merkitys sonni
Tiedot
Sarja Lassie
Ensiesiintyminen osa 1 (manga)
Kuolinsyy ihmiset lopettivat
Ulkonäkö
Rotu Amerikanpitbullterrieri
Sukupuoli uros

Bull on Lassie-sarjan ensimmäisen tarinaosuuden päävihollinen. Hän on pienen koirajengin johtaja.

Lassie

Tarinan alussa Bull jahtaa kahden alaisensa kanssa Lassieta Gunman Akagi-vuorella. German tulee yllättäen paikalle ja ajaa heidät pois.

Myöhemmin Bull löytää Germanin ja käy isommalla joukolla sen kimppuun. Silloin Lassie tulee paikalle ja puree Bullia kuonoon, ja pakenee sitten yhdessä Germanin kanssa. German on kuitenkin haavoittunut eikä pääse pitkälle, jolloin Bull käy sen kimppuun uudelleen. Bull ja German putoavat taistelun tuoksinassa jokeen, mutta Bull onnistuu kiipeämään takaisin ylös ja poistuu paikalta laumansa kanssa.

Bullin jengi herättää myöhemmin ihmisten huomion syömällä roskasäkeistä ja kulkemalla lastentarhan läheisyydessä. Kun eräs lapsista lähestyy koiria, Bull hyökkää häntä kohti, jolloin lastentarhanopettaja menee väliin. Bull käy kiinni naisen jalkaan ja myös sen alaiset käyvät lasten ja muiden aikuisten kimppuun. Koirat eivät kuitenkaan tapa ihmisiä ja pakenevat paikalta ennen poliisin tuloa.

Myöhemmin Bull jengeineen tapaa Lassien uudelleen. Lassie varoittaa heitä käymästä ihmisten kimppuun, josta Bull ärsyyntyy ja on hyökkäämäisillään Lassien kimppuun. Silloin ihmiset tulevat paikalle ja alkavat vangita koiria. Bull ja sen alaiset viedään lopetettaviksi.