Anime

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Versio hetkellä 22. elokuuta 2021 kello 15.21 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ginga: Nagareboshi Gin -animesta tehty GIF-animaatio Ginin juoksusta

Länsimaissa termi anime (jap. アニメ) tarkoittaa yksinomaan Japanissa valmistettuja piirroselokuvia, joiden yhtenä tunnusmerkkinä on hahmoille piirretyt suuret silmät. Japanissa animella tarkoitetaan kaikkia piirroselokuvia valmistusmaasta riippumatta. Länsimaisista piirroselokuvista poiketen animesarjoja ja -elokuvia on suunnattu myös muille kuin lapsille — itse asiassa suurin osa Japanissa valmistetusta animesta on muita, kuin puhtaita lasten piirrettyjä. Suurin osa animesarjoista pohjautuu mangaan, mutta poikkeuksiakin löytyy.

Suomessa animea ovat tehneet tunnetuksi mm. Ghiblin elokuvat (Henkien kätkemä, Naapurini Totoro, Liikkuva linna), jotka ovat kansainvälisestikin arvostettuja. Muita Suomessa hyvin tunnettuja animesarjoja ovat esimerkiksi Muumilaakson tarinoita, Fullmetal Alchemist, Dragon Ball Z, Peukaloisen retket, Hamtaro, Pokémon sekä Alfred J. Kwak, joita kaikkia on näytetty televisiosta joko suomeksi puhuttuna tai tekstitettynä.

Hopeanuoli on eräs Suomen suosituimpia sarjoja, ja sekin päätyi alkujaan Suomeen rajusti leikattuna versiona (lue: lastenelokuvana). Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin Hopeanuolesta julkaistiin vihdoin leikkaamaton versio DVD:llä, ja muutama vuosi sen jälkeen myös Hopeanuolen jatko-osa Ginga Densetsu Weed julkaistiin Suomessa DVD:llä.

Kuten mangasarjojenkin, animeiden pituudet vaihtelevat huomattavasti. Pisimmät sarjat ovat helposti pituudeltaan 200-300 jaksoa, kun taas lyhyimmät sarjat koostuvat vain yhdestä tai kahdesta jaksosta. Suositusta animesta voidaan myös tehdä sarjaan liittyviä elokuvia, TV-spesiaaleja tai OVA-sarjoja.

Pieni sanasto

OVA
OVA (tai OAV) tulee sanoista Original Video Anime. OVA:lla tarkoitetaan sarjaa, joka julkaistaan suoraan DVD:lle ja/tai Blu-raylle, eikä sitä näytetä televisiosta. Useimmiten OVA-sarjoja tehdään jo päättyneistä animesarjoista, joille kuitenkin tahdotaan jatkoa. Esimerkiksi Tennis no Ōji-sama (Prince of Tennis) -anime on saanut jatkoa 13-osaisena OVA-sarjana.
TV-spesiaali
Sarjan juoneen osittain liittymätön erikoisjakso, joka näytetään televisiosta ja julkaistaan mahdollisesti myöhemmin DVD:lle ja/tai Blu-raylle. TV-spesiaali voi kertoa jonkun sivuhahmon historiasta, kerrata pidemmän animesarjan juonta tai olla puhtaasti huumoripohjainen. Esimerkiksi Bleachista on tehty TV-spesiaaleja, joissa kerrataan animen juonta.
Elokuva
Kun animesta tehdään elokuva, se näytetään Japanissa elokuvateattereissa ja julkaistaan sen jälkeen DVD:llä ja/tai Blu-raylla. Animesarjoihin pohjautuvia elokuvia näytetään harvoin teattereissa ulkomailla ja muutenkin vain hyvin harvat japanilaiset anime-elokuvat päätyvät ulkomailla teattereihin, tosin 2010-luvun lopulla ja 2020-luvulla näitä elokuvia on enenevässä määrin alettu näyttää myös Suomen elokuvateattereissa.