Ōzaru

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Versio hetkellä 16. syyskuuta 2014 kello 20.02 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ōzaru
Ozaruväri.jpgOozaru gda ch001p30.jpg
Nimi
Japaniksi 大猿
Ääntäminen oozaru
Merkitys suuri apina
Tiedot
Sarja Ginga Densetsu Akame
Kotipaikka Igan provinssi (jap. 伊賀国)
Ensiesiintyminen osa 1
Liittouma Kotobuki, Kihē Itō, Ryōjun, Benimaru, Kuma
Sukulaiset Hakutaka (pentu)
Ulkonäkö
Rotu kishu
Sukupuoli uros
Turkinväri ruskea-valkoinen
Muut tuntomerkit pallokuviot silmien yllä, valkoiset tassut, siniset silmät

Ōzaru oli Igan ganin ja Akamen esi-isä, joka eli 1570-luvulla.

Hän oli yksi Kihē Itōn perheen neljästä täysikasvuisesta ninjakoirasta. Hän oli Kotobukin puoliso, sekä Hakutakan ja neljän muun pennun isä.
Muiden ganinien tapaan hän osasi käyttää ganineille tarkoitettua tavallista pienempää miekkaa, mutta hän osasi käyttää sitä erityisen taitavasti.

Ginga Densetsu Akame

Pentujensa syntymän aikaan Ōzaru on metsällä Ryōjunin ja muutaman muun koiran kanssa. He törmäävät Kōgan ninjakoiriin ja puolustavat jahdattua Sadamitsua, joka varoittaa Igan koiria Nobunaga Odan hyökkäyksestä. Sadamitsu kuitenkin pakenee Ryōjunin tullessa paikalle.

Ōzaru ja muut palaavat sitten kotiin, jolloin hän käy tervehtimässä puolisoaan ja vastasyntyneitä pentujaan.

Seuraavana yönä Ōzaru lähtee muiden koirien ja Ryōjunin kanssa Kōgan rajalle tiedustelemaan. Kōgan ninjakoirien johtaja, Ryōga, piirittää heidät kuuden alaisensa kanssa. Ōzaru lähtee toverinsa Benimarun käskystä saattamaan heidän isäntäänsä turvaan, Benimarun itsensä jäädessä taistelemaan henkensä uhalla. Kun Ryōjun putoaa vesiputoukseen, Ōzaru ja Kuma hyppäävät hänen peräänsä. Kaikki selviävät hengissä, mutta he menettävät aseensa. Siltikin Ōzaru onnistuu tappamaan yhden Kōgan ninjakoiran, joka oli vähällä paljastaa heidän piilonsa vesiputouksen takana.

Kolmikko pääsee takaisin metsään. Ōzaru ja Kuma näyttävät Ryōjunille tietä haukkumalla, mutta he löytävät haavoittuneen Kihēn. He jäävät isäntänsä luokse ja pian Kihē nukkuu pois.

Kuvia

Ōzarun kuvagalleria