Tenka

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tenka
Tenkacolor.jpgTenka2.jpg
Nimi
Japaniksi 天下
Ääntäminen tenka
Merkitys maailma,
taivaalta laskeutuminen
Muuta
Kotipaikka Hyōgon prefektuuri
Ulkonäkö
Sukupuoli uros
Turkinväri tummansiniharmaa-valkoinen
Silmät mustat
Muut tuntomerkit viikset, parta, erikoiset korvat, mustat kuviot otsassa ja silmäkulmissa, kaksi arpea oikean silmän ympärillä, kolme mustaa pilkkua samaisen silmän vieressä, kuvio kaulassa
Tiedot eri osissa
Ginga Densetsu Weed: Orion
Ensiesiintyminen osa 12
Liittouma oma lauma, ent. Gennai
Ginga: The Last Wars
Ensiesiintyminen osa 3
Liittouma Ōun soturit

Tenka (suomeksi Valtias) on salaperäinen laumanjohtaja Etelä-Japanissa.

Hän kutsuu itseään keisariksi ja on tunnettu yliluonnollisista kyvyistään: hän kykenee mm. tappamaan lintuja katsellaan ja hypnotisoimaan muita koiria. Hän käyttää myös myrkyllistä kaasua apuna tunkeilijoita vastaan.

Tenka on lähtöisin vanhasta ninjakoirasuvusta, joka eli Kiinassa Tai-vuoren tuliperäisellä alueella. Hänen esi-isänsä tappoivat tuhat sotilasta viemällä nämä myrkyllisten rikkivetykaasujen keskelle.

Ginga Densetsu Weed: Orion

Vuosia sitten Tenka löysi viisi pentua, jotka oli heitetty säkissä Japaninmereen. Rantaan päästyään hän sai huomata, että vain yksi pennuista oli selvinnyt elossa. Pennusta tuli Tenkan kakkosmies, Gennai.

Kun Masamune Kurohabaki saapuu hänen alueelleen liittoutumisen toivossa, Tenka ei suostu tähän ja lähettää Gennain tappamaan Masamunen. Gennai epäonnistuu tehtävässään toistuvasti. Jouduttuaan pulaan Tenka on valmis jättämään ja uhraamaan hänet. Tenka laumoineen siirtyy itään päin Kurohabaki-klaanin seuratessa perässä, ja he törmäävät yksin kulkevaan Akakamakiriin. Tenka hypnotisoi ja liittää sen joukkoihinsa.

Myöhemmin Gennai saapuu haavoittuneiden alaistensa kanssa Tenkan luo, mutta Tenka päättää jälleen jättää heidät, jotta he hidastaisivat takaa-ajavaa Kurohabaki-klaania. Gennai ymmärtää, että Tenka on useaan kertaan altistanut hänet alaisineen kuolemanvaaraan, ja jättää Tenkan lauman.

Tämän jälkeen Tenka saapuu Nyūdōunsai Sanadan reviirille ja yrittää hypnotisoida paikallisen johtajan. Hypnoosi ei vaikuta tehoavan, mutta rauhanomaisena koirana Unsai tarjoaa Tenkalle ja tämän laumalle lepopaikkaa ja ruokaa.

Tenka laumoineen nähdään vielä tarinan lopussa, kun he saapuvat Ōuun. Tenka yrittää hypnotisoida Orionin ja sitten Weedin, mutta ei onnistu. Tenka poistuu sitten paikalta Unsain kanssa.

Ginga: The Last Wars

Monsoonin hyökättyä Ōuun, kukaan ei lähde viemään viestiä Tenkalle, koska kukaan ei usko hänen auttavan. Myöhemmin, Tenka kuitenkin kokoontuu Sanadan ninjakoirien ja Nokizaru-klaanin luo 200 kotikoiran kanssa.

Orionin ja Yamabikon joukkojen saavuttua yhdistynyt koira-armeija lähtee kohti Ōua.

Kuvia

Tenkan kuvagalleria