Ron (GDW ja GDWO)

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ron
SpineRon.jpgRon4.jpg
Nimi
Japaniksi ロン
Ääntäminen ron
Muuta
Ulkonäkö
Rotu saksanpaimenkoira
Sukupuoli uros
Turkinväri musta-ruskea
Silmät mustat
Ginga Densetsu Weed
Ensiesiintyminen osa 14
Liittouma Ōun soturit, ent. poliisikoira

Ron oli nuori poliisikoira, josta tuli myöhemmin Ōun soturi.

Ginga Densetsu Weed

Ron nähdään ensimmäisen kerran kulkiessaan kahden poliisin kanssa Wakayamassa. Heidät on kutsuttu paikalle, koska Kamakirin lauma on hyökännyt kanankuljetusrekan kimppuun.
Ron tapaa Rocketin ja luulee tätä yhdeksi kanarosvoista. Hän ei juuri välitä villikoirien ongelmista, mutta varoittaa kuitenkin Rocketia kertomalla, että ihmiset aikovat ampua kaikki alueen villikoirat.

Paikalliset metsästäjät lainaavat poliiseilta Ronia käyttöönsä kun he päättävät itse ampua alueen häirikkökoirat. Ron kulkee heidän mukana autossa.
Kun Ron päästetään autosta vapaaksi, hän ottaa haavoittuneen Jeromen kiinni ja haastaa tämän taisteluun. Nuori Ron on itsevarma, mutta hänen kokemuksensa taistelusta perustui enimmäkseen vain koulutukseen, ja hän hävisi taistelun. Hän onnistui kuitenkin repimään Jeromelta oikean korvan. Jerome kertoo Ronille elämäntehtävästään Ōun soturina ja saa Ronin epäilemään omaa elämäntapaansa.

Ron palaa metsästäjien luo, mutta karkaa myöhemmin autosta avaamalla ikkunan, kuullessaan taistelun ääniä. Hän löytää maassa makaavan Jeromen, jota metsästäjät aiemmin ampuivat, ja tarjoutuu saattamaan tämän turvaan. Jerome kuitenkin pyytää Ronia auttamaan Weediä ja muita Oun sotureita sen sijaan.

Ron saapuu paikalle, jossa Weedin ja Kamakirin joukot tappelevat, ja varoittaa näitä metsästäjistä. Hän ei suostu väistymään ja seisoo metsästäjien ja koirien välissä.
Kun Weedin lauma pakenee, Ron seuraa heitä ja pelastaa myös vahingoittuneen Terun, joka meinaa jäädä jälkeen. Ron päättää elää ihmisten sijaan lajitovereidensa kanssa ja liittyy Weedin joukkoihin.

Ron saattaa Ōun soturit paikalle, jossa Jerome oli, mutta saksanpaimenkoira onkin kadonnut. Ron ja muut lähtevät etsimään Jeromea ja selviää, että Tesshin ja muut Kōgan ninjakoirat ovat vain vieneet hänet lepäämään parantaville lähteille.

Tästä eteenpäin, Ron kulkee Weedin joukoissa, etsien sotureita taisteluun Hōgenia vastaan.
Myöhemmin, kun Weed väliaikaisesti erottaa Jeromen, Ron tahtoo lähteä kunnioittamansa Jeromen mukaan yhdessä Kyōshirōn ja Georgen kanssa. Ron uskoo, että Ōun soturit voivat toimia saman tavoitteen puolesta, vaikka he marssisivatkin erillään. Jerome kuitenkin käskee hänet ja muut takaisin Weedin luo.

Kun Hōgen saartaa Ōun soturit, Weed valitsee Ronin valiojoukkoon, jonka tarkoitus on tappaa Hōgen.

Kun Weed kuulee, että ihmiset aikovat räjäyttää vuorilinnan, Ron muistuttaa ihmistietämyksestään kertomalla mitä räjähteet ovat. Myöhemmin, kun osa Ōun sotureista hyppää padolta auttaakseen Weediä, Ron on ainoa joka onnistuu laskeutumisessa. Tämä on ilmeisesti hänen ihmisten luona saamansa koulutuksen ansiota.

Hōgenin kuoltua, Ron jää asumaan Ōuun muiden sotureiden luo. Hän osallistuu Ginin johdolla taisteluun Venäjän sotakoiria vastaan.

Ginga Densetsu Weed: Orion

Ron ja muut Ōun soturit joutuvat tulivuorenpurkauksen yllättämiksi.

Hän selviää hengissä ja on yksi Ōun sotureista, jotka Jinemon Kurohabaki lukitsee kaivokseen. Myöhemmin koirat vapautetaan ja he osallistuvat viimeiseen taisteluun Masamune Kurohabakin joukkoja vastaan.

Ulkonäön vaihtelu

Ronin ulkonäkö muuttuu hieman mangassa osien 14-15 aikana. Aluksi hänen turkkinsa oli vaaleampi, mutta myöhemmin se muuttui hieman tummemmaksi. Ilmeisesti tämä muutos tehtiin, jotta Ronissa olisi selvä ero Jeromeen ja heidät erottaisi helposti toisistaan. Ronilla oli aluksi myös musta kaulapanta, mutta sitä ei näy enää hahmon kaulassa kun hän liikkuu metsästäjien kanssa.

Ronin hahmoon tulee vielä kolmas muutos, kun hänen otsansa kuviointi muuttuu. Hänen otsansa poikki kulkee eräänlainen raita. Tämä jää hahmon lopulliseksi ulkonäöksi.

Kuvia

Ronin kuvagalleria