Matsuno Kōen

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Versio hetkellä 29. tammikuuta 2016 kello 19.30 – tehnyt GingaChani (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matsuno Kōen (jap. 松野公園, suom. Matsunon julkinen puisto) on puisto, jonne Hōgen oli käskenyt erään alamaisensa järjestää kokoontumisen lähialueen koirille.

Sasuke oli omistajiensa luona, kun hänen naapurissaan oleva koira tuli varoittamaan häntä. Hōgen oli vanginnut Ginin ja keräsi nyt uusia jäseniä laumaansa, ja heille olisi vaarallista, elleivät he ilmestyisi kokoontumispaikalle. Sasuke päätti lähteä tapaamiseen, ja tapasi matkalla Hookin. Koiria ei ollut tarpeeksi, ja niitä kehotettiin hankkimaan muutama lisää. Sasuke ja Hook huomasivat, että he molemmat olivat tavanneet Weedin. Lopulta koiria oli tarpeeksi, ja Sasuke ja Hook lähtivät niiden mukaan Etelä-Alpeille. Ne halusivat varmistaa, olivatko huhut Ginin kuolemasta totta. Lisäksi niiden aikomuksena oli hyökätä sisältä päin, kun Ōun armeija hyökkäisi Hōgenia vastaan.