Liger

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Liger
Ligerväreissä.pngLiikeri1.jpg
Nimi
Japaniksi ライガー
Ääntäminen laigaa
Merkitys liikeri
Muuta
Ulkonäkö
Rotu sekarotuinen
Sukupuoli uros
Turkinväri vaaleansiniharmaa
Silmät mustat
Muut tuntomerkit mustat silmänympärykset, kaksi arpea oikean silmän päällä, yksi kuonossa ja kaksi kaulan oikealla puolella
Ginga Densetsu Weed
Ensiesiintyminen osa 52
Liittouma Tom, Knuckle, Denny, Bell, Chuck, Sour
Kuolinsyy kolmas hybridi tappoi
(osa 55)

Liger oli sekarotuinen metsästyskoira ja suuren metsästyskoiraryhmän johtaja. Hänen joukkoihinsa kuuluivat mm. Tom, Knuckle, Bell, Chuck, Sour ja Denny sekä muita koiria.

Hän ei pitänyt rotukoirista eikä siitä miten metsästäjät suosivat rotukoiria. Hän oli hyvin uskollinen omistajalleen, jota ei haitannut hänen tai muiden koiriensa sekarotuisuus.

Ginga Densetsu Weed

Liger eli alun perin onnellisena kotikoirana monen muun koiran kanssa, mutta eräänä päivänä suuri hybridikarhu surmasi heidän isäntänsä, jolloin koirat vannoivat kostoa. He eivät kuitenkaan pyytäneet Ōun sotureiden apua, sillä suurin osa Ōun johtokoirista oli rotukoiria.

Liger joukkoineen tapasivat metsässä Koyukin ja Kotetsun. He päättivät käyttää Koyukia ja Kotetsua karhun houkuttimina. Hybridikarhun tultua paikalle he taistelivat sitä vastaan, mutta karhu pakeni ja suurin osa Ligerin alaisista menehtyi. Liger, Knuckle ja Bell vietiin Joen omistajan Niimiyan hoiviin. Parannuttuaan he yhdistivät voimansa Ōun ja Joen joukkojen kanssa.

Koirat voittivat Ligerin isännän surmanneen hybridin, mutta taistelussa myös loputkin Ligerin alaisista menehtyivät. Tämän jälkeen suurin hybridi tuli paikalle. Liger kuoli kun hän hyppäsi väliin suojellakseen Joeta ja joutui karhun leukoihin. Karhu löi Ligeriä puunrunkoja ja maata vasten ja heitti sitten hänet maahan kuolleena. Rocket otti Ligerin ruumiin selkäänsä ja koirat palasivat Koyukin ja muiden luo. Joe suri Ligeriä ja Kyōshirō alkoi kaivamaan hautaa Ligerille.

Kuvia

Ligerin kuvagalleria