Kyōshirō Shiroganen isä

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Versio hetkellä 14. toukokuuta 2017 kello 13.39 – tehnyt Yukimura (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kyōshirō Shiroganen isä
Kyochichiuegdwm.jpg
Nimi
Muuta
Kotipaikka Shigan prefektuuri
Ulkonäkö
Rotu kishu
Sukupuoli uros
Turkinväri ruskea-valkoinen
Silmät mustat
Muut tuntomerkit arpi vasemmassa poskessa
Ginga Densetsu Weed
Ensiesiintyminen osa 11 (takauma)
Kuolinsyy omat pojat työnsivät alas kalliolta (takauma)

Kyōshirōn isä oli väkivaltainen ja julma koira. Hänellä oli myös kolme muuta poikaa, joista yhden nimi oli Fuyuto.

Ginga Densetsu Weed

Manga

Isä pahoinpiteli usein puolisoaan ja pentujaan. Kerran, kun Fuyuto uhmasi isäänsä, isä raivostui niin, että tappoi pennun heittämällä hänet kalliota päin.

Kukaan perheessä ei uskaltanut uhmata isää. Eräänä päivänä eräs matkantekijä tarjoutui vaihtamaan loput pennuista villisikaan, mihin isä suostui epäröimättä. Noin puolisen vuotta myöhemmin emo sairastui kaikesta kokemastaan rasituksesta ja menehtyi. Tämän jälkeen isä tapasi prefektuurin rajalla kolme poikaansa, hieman varttuneempina. He syyttivät isäänsä emonsa kuolemasta ja ahdistivat hänet kallionreunalle. Kaksi vanhempaa poikaa työnsivät isänsä alas kalliolta ja putosivat sen mukana. Kaikki kolme saivat surmansa.

Ainoastaan nuorin poika, Kyōshirō, selviytyi. Hän hautasi myöhemmin veljensä, mutta on epäselvää, hautasiko hän isänsä.

Anime

Kyōshirōn isää ei nähdä animeversiossa ja hänet mainitaan vain kerran, kun Weed onnistuu lyömään Kyōshirōn maahan.

Kuvia

Kyōshirō Shiroganen isän kuvagalleria