Ero sivun ”Akatora” versioiden välillä

Gingapedia sisältää juonipaljastuksia Ginga-sarjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
p
Rivi 24: Rivi 24:
 
==Ginga Nagareboshi Gin==
 
==Ginga Nagareboshi Gin==
 
===Varhaiselämä===
 
===Varhaiselämä===
Akatora syntyi viisipäiseen pentueeseen, mutta vain kaksi pennuista myytiin eteenpäin. Ihmiset hylkäsivät Akatoran ja hänen kaksi veljeään, Chūtoran ja Kurotoran, kuukauden ikäisinä [[Kai (alue)|Kai]]n vuorille. Pentuina heidän tielleen tuli monenlaisia esteitä, ensimmäinen niistä oli suuri käärme, joka aikoi syödä pennut. Pentujen suojelusvaisto heräsi, ja he tappoivat ja söivät käärmeen selvitäkseen. Kun [[näätä]] ([[anime]]n käännöksessä vuoristokoira) hyökkäsi pentujen kimppuun, [[Ben]] hääti sen pois. Näätä oli kuitenkin ehtinyt puhkaista Kurotoran silmän ennen tätä. Näätä hyökkäsi myöhemmin veljesten kimppuun uudestaan ja Chūtora menetti oikean korvansa. Veljekset onnistuivat kuitenkin yhteisvoimin tappamaan näädän.
+
Akatora syntyi viisipäiseen pentueeseen, mutta omistaja piti pennuista vain kaksi ja hylkäsi loput kolme kuukauden ikäisinä laatikossa Fuji-vuoren juurelle. Pentuina heidän tielleen tuli monenlaisia esteitä, ensimmäinen niistä oli suuri käärme, joka aikoi syödä pennut. Pentujen itsesuojeluvaisto heräsi, ja ne tappoivat ja söivät käärmeen selvitäkseen. Kun [[näätä]] ([[anime]]n käännöksessä vuoristokoira) hyökkäsi pentujen kimppuun, [[Ben]] hääti sen pois. Näätä oli kuitenkin ehtinyt puhkaista Kurotoran silmän. Näätä hyökkäsi myöhemmin veljesten kimppuun uudestaan ja Chūtora menetti oikean korvansa. Veljekset onnistuivat kuitenkin yhteisvoimin tappamaan näädän.
  
 
===Suuren johtajan joukkoihin liittyminen===
 
===Suuren johtajan joukkoihin liittyminen===
Rivi 30: Rivi 30:
  
 
===Ennen Suurta taistelua===
 
===Ennen Suurta taistelua===
Akatora kertoi Benille [[Moss]]ista, joka oli useaan otteeseen pyytänyt tiikeriveljeksiä liittymään joukkoihinsa, ja jonka kanssa heillä oli ollut paljon erimielisyyksiä alueiden rajoista. Tiikeriveljekset olivat Mossin vihollisia, mutta he halusivat selvittää välinsä ennen [[Suuri taistelu|Suureen taisteluun]] lähtemistä. Mossin luona villikoirajoukot taistelivat, mutta pääsivät lopulta sopuun, jolloin myös Moss päätti osallistua taisteluun Akakabutoa vastaan.
+
Akatora kertoi Benille [[Moss]]ista, joka oli useaan otteeseen pyytänyt tiikeriveljeksiä liittymään joukkoihinsa, ja jonka kanssa heillä oli ollut paljon erimielisyyksiä alueiden rajoista. Tiikeriveljekset olivat Mossin vihollisia, mutta he halusivat selvittää välinsä ennen [[Suuri taistelu|Suureen taisteluun]] lähtemistä. Mossin luona villikoirajoukot taistelivat, mutta pääsivät lopulta sopuun, ja Moss päätti myös osallistua taisteluun Akakabutoa vastaan.
  
 
===Suuri taistelu===
 
===Suuri taistelu===
Riki oli jakanut joukkonsa neljään [[Itsemurharyhmä|joukkueeseen]], joiden tehtävänä oli tuhota Akakabuton karhulinnakkeita. Kaiveljekset määrättiin johtamaan toista joukkuetta, ja he suoriutuivat tehtävästään.  
+
Riki oli jakanut joukkonsa neljään [[Itsemurharyhmä|joukkueeseen]], joiden tehtävänä oli tuhota Akakabuton karhulinnakkeita. Kai-veljekset määrättiin johtamaan toista joukkuetta, ja he suoriutuivat tehtävästään.  
  
Kun villikoirat kokoontuivat Ginin johdolla [[Vuorilinna]]n juurelle, taistelu alkoi. Akakabuton kätyrit nousivat Vuorilinnan sisältä puolustamaan johtajaansa ja koirat hyökkäsivät niiden kimppuun.  
+
Suuri taistelu alkoi, kun villikoirat kokoontuivat Ginin johdolla [[Vuorilinna]]n juurelle. Akakabuton kätyrit nousivat Vuorilinnan sisältä puolustamaan johtajaansa ja koirat hyökkäsivät niiden kimppuun.  
  
[[Anime]]ssa Kaiveljekset ja [[Hakurō (GNG ja GDW)|Hakurō]] hyökkäsivät saman karhun kimppuun, ja heille tuli pientä kiistaa, sillä kaikki väittivät itse tappaneensa karhun.
+
[[Anime]]ssa Kai-veljekset ja [[Hakurō (GNG ja GDW)|Hakurō]] hyökkäsivät saman karhun kimppuun, ja heille tuli pientä kiistaa, sillä kaikki väittivät itse tappaneensa karhun.
  
 
===Kuolema===
 
===Kuolema===
Rivi 43: Rivi 43:
 
Akatora menetti vasemman silmänsä erään Akakabuton alaisen iskusta. Vammoistaan huolimatta hän ei vetäytynyt, vaan halusi käydä kiinni itse Akakabutoon ennen kuolemaansa.
 
Akatora menetti vasemman silmänsä erään Akakabuton alaisen iskusta. Vammoistaan huolimatta hän ei vetäytynyt, vaan halusi käydä kiinni itse Akakabutoon ennen kuolemaansa.
  
Myöhemmin, kun raivostunut Akakabuto jahtasi Giniä ja Beniä, Akatora meni väliin ja vannoi suojelevansa Beniä hengellään. Hän uhrautui ja hyökkäsi suoraan kohti karhua, kohteena sen ainoa silmä, mutta teki virhearvion puolisokeutensa takia. Akakabuto repi yhdellä iskulla Akatoralta vasemman etujalan ja osan hänen eturuumiistaan, mutta Akatora jatkoi hyökkäystä ja syöksyi kiinni karhun silmään. Sokeutunut Akakabuto karjui raivoissaan ja löi koiran maahan. Akatora kuoli nopeasti haavoihinsa ja hänen uhrauksensa rohkaisi muita koiria jatkamaan hyökkäystä.
+
Raivostuneen Akakabuton jahdatessa Giniä ja Beniä, Akatora meni väliin ja vannoi suojelevansa Beniä hengellään. Akatora hyökkäsi suoraan kohti karhua, kohteenaan sen ainoa silmä, mutta teki virhearvion puolisokeutensa takia. Akakabuto repi yhdellä iskulla Akatoralta vasemman etujalan ja osan hänen eturuumiistaan, mutta Akatora jatkoi hyökkäystä ja syöksyi kiinni karhun silmään. Sokeutunut Akakabuto karjui raivoissaan ja löi koiran maahan. Akatora kuoli nopeasti haavoihinsa ja hänen uhrauksensa rohkaisi muita koiria jatkamaan hyökkäystä.
  
 
===Anime===
 
===Anime===
 
Kun koirat saivat Akakabuton alas Vuorilinna päältä, se alkoi jahdata Giniä ja Beniä.  
 
Kun koirat saivat Akakabuton alas Vuorilinna päältä, se alkoi jahdata Giniä ja Beniä.  
  
Akatora veljineen hyökkäsi lähestyvän karhun kimppuun, mutta karhu iski Akatoran irti ja samalla puhkaisi hänen vasemman silmänsä. Siltikin haavoittunut Akatora nousi ylös ja hyökkäsi jälleen karhua kohti, suojellakseen Beniä. Akakabuto aavisti iskun ja lävisti Akatoran rintakehän kynsillään.
+
Akatora veljineen hyökkäsi lähestyvän karhun kimppuun, mutta karhu iski Akatoran irti ja samalla puhkaisi hänen vasemman silmänsä. Vakavasti haavoittunut Akatora nousi kuitenkin ylös ja hyökkäsi jälleen karhua kohti, suojellakseen Beniä. Akakabuto aavisti iskun ja lävisti Akatoran rintakehän kynsillään. Akatora sai kiskottua itsensä irti ja onnistui puhkaisemaan Akakabuton ainoan näkevän silmän. Raivostunut karhu löi Akatoran maahan ja se menehtyi nopeasti haavoihinsa. Akatoran viimeiset mietteensä olivat: ''"Punaista lunta? Kuinka sopivaa"''.
Akatora kuitenkin kiskoi itsensä irti ja onnistui puhkaisemaan Akakabuton ainoan näkevän silmän. Raivostunut karhu löi Akatoran maahan ja tämä menehtyi nopeasti haavoihinsa. Hänen viimeiset mietteensä olivat: ''"Punaista lunta? Kuinka sopivaa"''.
 
  
 
==Ginga Densetsu Weed==
 
==Ginga Densetsu Weed==
Rivi 56: Rivi 55:
 
Akatorasta on vuosien kuluessa tullut kainkoirien esikuva ja hänen kuolemastaan legenda.
 
Akatorasta on vuosien kuluessa tullut kainkoirien esikuva ja hänen kuolemastaan legenda.
  
Hänen veljenpoikansa [[Kagetora]] kertoessa [[P4]]:lle, miten kainkoirat ovat valmiita uhrautumaan tehtävänsä ja toveriensa puolesta, hän kertoi tälle miten Akatora antoi henkensä viedäkseen karhulta sen ainoan silmän. Kurotora puolestaan mainitsee Akatoran ja tämän kuoleman eräille vuorirosvoille, sanoen että hänen veljensä ansaitsee tulla muistetuksi.
+
Hänen veljenpoikansa [[Kagetora]]n kertoessa [[P4]]:lle, miten kainkoirat ovat valmiita uhrautumaan tehtävänsä ja toveriensa puolesta, hän kertoi tälle miten Akatora antoi henkensä viedäkseen karhulta sen ainoan silmän. Kurotora puolestaan mainitsee Akatoran ja tämän kuoleman eräille vuorirosvoille, sanoen että hänen veljensä ansaitsee tulla muistetuksi.
  
Akatoran veljenpoikien [[Shigure]], [[Dodo]], [[Shōji]] ja [[Buru (GDW)|Buru]] hyökätessä [[Genba]]n joukkojen kimppuun puolustaakseen [[Vuorilinna]]a, Akatoran hengen mainitaan ikään kuin ottaneen heidät valtaansa.
+
Akatoran veljenpoikien, [[Shigure]]n, [[Dodo]]n, [[Shōji]]n ja [[Buru (GDW)|Buru]]n, hyökätessä [[Genba]]n joukkojen kimppuun puolustaakseen [[Vuorilinna]]a, Akatoran hengen mainitaan ikään kuin ottaneen heidät valtaansa.
  
 
Akatoran henki ilmestyy muiden edesmenneiden Ōun sotureiden kanssa tukemaan [[Weed]]iä tämän kaksintaistelussa [[Hōgen]]ia vastaan. Myöhemmin, Mossin kuollessa, Akatora on muiden sotureiden kanssa häntä vastassa [http://en.wikipedia.org/wiki/Sanzu_River Tuonpuoleisen rajajoella].
 
Akatoran henki ilmestyy muiden edesmenneiden Ōun sotureiden kanssa tukemaan [[Weed]]iä tämän kaksintaistelussa [[Hōgen]]ia vastaan. Myöhemmin, Mossin kuollessa, Akatora on muiden sotureiden kanssa häntä vastassa [http://en.wikipedia.org/wiki/Sanzu_River Tuonpuoleisen rajajoella].

Versio 29. toukokuuta 2014 kello 21.34

Akatora
Kuva148.jpgAkatoraqu3.jpg
Nimi
Japaniksi 赤虎
Ääntäminen akatora
Merkitys "punainen tiikeri"
eli punainen brindle, eräs kainkoiran turkinväri
Muuta
Kotipaikka Yamanashin prefektuuri (jap. 山梨県)
Ääninäyttelijä Kōji Totani
Ulkonäkö
Rotu kainkoira
Sukupuoli uros
Turkinväri punainen brindle
Silmät tummanruskeat (anime), oranssinkeltaiset (manga)
Ginga: Nagareboshi Gin
Ikä 4 vuotta
Liittouma Kai-veljekset, Ōun soturit
Kuolinsyy Akakabuto tappoi (osa 13)


Akatora oli yksi Kai-veljeksistä, Kurotoran ja Chūtoran veli. Akatora on Kurotoran poikien ja Chūtoran poikien setä. Akatora oli veljeksistä vanhin ja kokenein. Hän oli veljiensä tapaan ärhäkkä, väkivaltainen ja peloton, mutta arvosti suuresti Beniä. Kai no san kyōdai -lisätarinan mukaan hän oli hyvin vakavaluontoinen, eikä hymyillyt saati nauranut paljoakaan elämänsä aikana.

Ginga Nagareboshi Gin

Varhaiselämä

Akatora syntyi viisipäiseen pentueeseen, mutta omistaja piti pennuista vain kaksi ja hylkäsi loput kolme kuukauden ikäisinä laatikossa Fuji-vuoren juurelle. Pentuina heidän tielleen tuli monenlaisia esteitä, ensimmäinen niistä oli suuri käärme, joka aikoi syödä pennut. Pentujen itsesuojeluvaisto heräsi, ja ne tappoivat ja söivät käärmeen selvitäkseen. Kun näätä (animen käännöksessä vuoristokoira) hyökkäsi pentujen kimppuun, Ben hääti sen pois. Näätä oli kuitenkin ehtinyt puhkaista Kurotoran silmän. Näätä hyökkäsi myöhemmin veljesten kimppuun uudestaan ja Chūtora menetti oikean korvansa. Veljekset onnistuivat kuitenkin yhteisvoimin tappamaan näädän.

Suuren johtajan joukkoihin liittyminen

Riki oli lähettänyt koiransa etsimään taistelijoita Akakabutoa vastaan, ja Benin, Greatin ja Smithin johtamat joukot lähtivät Kaihin etsimään tiikeriveljeksiä. Akatora ei tunnistanut aluksi Beniä, vaan luuli heitä tunkeilijoiksi. Akatora taisteli Beniä, Kurotora Giniä ja Chūtora Crossia vastaan. Kun Akatora viimein tajusi taistelevansa hänet pelastanutta Beniä vastaan, hän käski kaikkien lopettaa taistelun. Ben kertoi veljeksille Akakabutosta, ja tiikeriveljekset liittyivät Ōun sotureihin.

Ennen Suurta taistelua

Akatora kertoi Benille Mossista, joka oli useaan otteeseen pyytänyt tiikeriveljeksiä liittymään joukkoihinsa, ja jonka kanssa heillä oli ollut paljon erimielisyyksiä alueiden rajoista. Tiikeriveljekset olivat Mossin vihollisia, mutta he halusivat selvittää välinsä ennen Suureen taisteluun lähtemistä. Mossin luona villikoirajoukot taistelivat, mutta pääsivät lopulta sopuun, ja Moss päätti myös osallistua taisteluun Akakabutoa vastaan.

Suuri taistelu

Riki oli jakanut joukkonsa neljään joukkueeseen, joiden tehtävänä oli tuhota Akakabuton karhulinnakkeita. Kai-veljekset määrättiin johtamaan toista joukkuetta, ja he suoriutuivat tehtävästään.

Suuri taistelu alkoi, kun villikoirat kokoontuivat Ginin johdolla Vuorilinnan juurelle. Akakabuton kätyrit nousivat Vuorilinnan sisältä puolustamaan johtajaansa ja koirat hyökkäsivät niiden kimppuun.

Animessa Kai-veljekset ja Hakurō hyökkäsivät saman karhun kimppuun, ja heille tuli pientä kiistaa, sillä kaikki väittivät itse tappaneensa karhun.

Kuolema

Manga

Akatora menetti vasemman silmänsä erään Akakabuton alaisen iskusta. Vammoistaan huolimatta hän ei vetäytynyt, vaan halusi käydä kiinni itse Akakabutoon ennen kuolemaansa.

Raivostuneen Akakabuton jahdatessa Giniä ja Beniä, Akatora meni väliin ja vannoi suojelevansa Beniä hengellään. Akatora hyökkäsi suoraan kohti karhua, kohteenaan sen ainoa silmä, mutta teki virhearvion puolisokeutensa takia. Akakabuto repi yhdellä iskulla Akatoralta vasemman etujalan ja osan hänen eturuumiistaan, mutta Akatora jatkoi hyökkäystä ja syöksyi kiinni karhun silmään. Sokeutunut Akakabuto karjui raivoissaan ja löi koiran maahan. Akatora kuoli nopeasti haavoihinsa ja hänen uhrauksensa rohkaisi muita koiria jatkamaan hyökkäystä.

Anime

Kun koirat saivat Akakabuton alas Vuorilinna päältä, se alkoi jahdata Giniä ja Beniä.

Akatora veljineen hyökkäsi lähestyvän karhun kimppuun, mutta karhu iski Akatoran irti ja samalla puhkaisi hänen vasemman silmänsä. Vakavasti haavoittunut Akatora nousi kuitenkin ylös ja hyökkäsi jälleen karhua kohti, suojellakseen Beniä. Akakabuto aavisti iskun ja lävisti Akatoran rintakehän kynsillään. Akatora sai kiskottua itsensä irti ja onnistui puhkaisemaan Akakabuton ainoan näkevän silmän. Raivostunut karhu löi Akatoran maahan ja se menehtyi nopeasti haavoihinsa. Akatoran viimeiset mietteensä olivat: "Punaista lunta? Kuinka sopivaa".

Ginga Densetsu Weed

Kagetora kertoo P4:lle Akatoran kuolemasta.

Akatorasta on vuosien kuluessa tullut kainkoirien esikuva ja hänen kuolemastaan legenda.

Hänen veljenpoikansa Kagetoran kertoessa P4:lle, miten kainkoirat ovat valmiita uhrautumaan tehtävänsä ja toveriensa puolesta, hän kertoi tälle miten Akatora antoi henkensä viedäkseen karhulta sen ainoan silmän. Kurotora puolestaan mainitsee Akatoran ja tämän kuoleman eräille vuorirosvoille, sanoen että hänen veljensä ansaitsee tulla muistetuksi.

Akatoran veljenpoikien, Shiguren, Dodon, Shōjin ja Burun, hyökätessä Genban joukkojen kimppuun puolustaakseen Vuorilinnaa, Akatoran hengen mainitaan ikään kuin ottaneen heidät valtaansa.

Akatoran henki ilmestyy muiden edesmenneiden Ōun sotureiden kanssa tukemaan Weediä tämän kaksintaistelussa Hōgenia vastaan. Myöhemmin, Mossin kuollessa, Akatora on muiden sotureiden kanssa häntä vastassa Tuonpuoleisen rajajoella.

Akatora esiintyy myös Ginga Densetsu Weed -animen lopputunnusmusiikissa yhdessä veljensä Chūtoran kanssa.

Kuvia

Akatoran kuvagalleria

Katso myös